21.6.2012

Helsingin käräjäoikeuden päätös 2.3.2012

Käräjäoikeus määräsi A:n säilöön ottamista koskevan syyttäjän päätöksen pidettäväksi voimassa.

Asian on ratkaissut käräjätuomari Mia Sundström.

Perustelut

Asian tausta

1. Korkein oikeus on päätöksellään 4.11.2010 käräjäoikeuden päätöksen 14.10.2010 pysyttäen määrännyt A:n luovutettavaksi Viroon suorittamaan hänelle siellä tuomittua vankeusrangaistusta, kuitenkin siten, että luovuttaminen saadaan panna täytäntöön vasta, kun A:ta vastaan nostettu törkeää huumausainerikosta koskeva syyte on lainvoimaisesti ratkaistu ja siitä tuomittava mahdollinen rangaistus suoritettu. Käräjäoikeuden päätöksellä A oli passitettu Vantaan vankilaan aikaisempien määräysten varaan. Sittemmin A on lainvoiman saaneella tuomiolla tuomittu edellä mainitusta törkeästä huumausainerikoksesta 4 vuoden 2 kuukauden vankeusrangaistukseen, jota rangaistusta hän on alkanut suorittaa vankeusvangin asemassa 13.10.2011. Rangaistuksesta on määrätty vähennettäväksi vapaudenmenetysaika 27.8.2010 - 12.10.2011, joten A on ollut luovuttamisasiaa käsiteltäessä vangittuna.

2. Rangaistusajan suunnitelman mukaisesti A on 17.11.2011 sijoitettu avovankilaosastolle. Syyttäjä on 28.2.2012 päättänyt ottaa A:n säilöön. A on siirretty 29.2.2012 takaisin suljettuun vankilaan ja hänen asemansa on muuttunut vankeus- ja tutkintavangiksi. Syyttäjä on esittänyt käräjäoikeudelle säilöön ottamisen voimassa pitämistä koskevan vaatimuksen, mitä A on vastustanut kohtuuttomana. A on vedonnut perhe- ja asuinolosuhteisiinsa Suomessa, vankilasijoitukseensa sekä loma- ja työntekomahdollisuuksiinsa. Hänellä ei ollut syytä pakoilla Virossa suoritettavan vankeusrangaistuksen täytäntöönpanoa.

3. Käräjäoikeus on 2.3.2012 antamassaan päätöksessä todennut, että luovuttamisen turvaaminen oli tärkeä peruste säilössä pitämiselle. Säilössä pitäminen ei asian laadun, luovutettavan iän tai muiden henkilökohtaisten olojen vuoksi ollut kohtuutonta eivätkä myöskään avovankilaan, vankilomille tai töihin pääsemisen estyminen tehneet säilössä pitämistä kohtuuttomaksi. Käräjäoikeus on määrännyt A:n pidettäväksi edelleen säilössä.

Kysymyksenasettelu

4. A on kantelussaan vaatinut, että käräjäoikeuden päätös säilöön ottamisen voimassa pitämisestä kumotaan. Asiassa on Korkeimmassa oikeudessa kysymys ensinnäkin siitä, onko syyttäjällä rikoksen johdosta tapahtuvasta luovuttamisesta Suomen ja muiden Euroopan unionin jäsenvaltioiden välillä annetun lain (EU-luovuttamislaki) 17 §:n perusteella ollut sanotussa tilanteessa oikeus päättää luovutettavaksi määrätyn A:n säilöön ottamisesta. Jos katsotaan, että syyttäjällä on ollut tällainen oikeus, asiassa on kysymys siitä, onko A:n säilössä pitämiselle edellytykset käsillä olevissa olosuhteissa.

Syyttäjän oikeus tehdä säilöönottamispäätös

5. Eurooppalaisesta pidätysmääräyksestä ja jäsenvaltioiden välisistä luovuttamismenettelyistä tehdyn neuvoston puitepäätöksen 2002/584/YOS (jäljempänä puitepäätös) 12 ja 17 artikloista ilmenevän periaatteen mukaan luovuttamisen täytäntöönpanosta vastaavan jäsenvaltion oikeusviranomaisen tulee toteuttaa tarpeellisiksi katsomansa toimenpiteet etsityn henkilön pakenemisen estämiseksi ja varmistaa, että henkilön tosiasiallisen luovuttamisen aineelliset edellytykset säilyvät siihen saakka, kunnes eurooppalaisen pidätysmääräyksen täytäntöönpanosta tehdään lopullinen päätös.

6. Keinot luovuttamisen täytäntöönpanon toteutumisen varmistamiseksi on puitepäätöksessä jätetty kansallisessa lainsäädännössä määritettäviksi. Suomessa luovuttamisen täytäntöönpano voidaan turvata ottamalla luovutettavaksi pyydetty henkilö säilöön tai määräämällä hänet matkustuskieltoon (EU-luovuttamislaki 17, 18 ja 33 §:n 2 ja 3 momentti). Säilössä pitämisestä on soveltuvin osin voimassa, mitä tutkintavankeudesta säädetään, ja matkustuskiellosta, mitä siitä pakkokeinolaissa säädetään.

7. EU-luovuttamislain 33 §:n 2 momentin mukaan, jos käräjäoikeus suostuu luovuttamiseen, luovutettava on pidettävä säilössä, jollei tuomioistuin toisin määrää. Pykälän 3 momentin mukaan se, mitä 2 momentissa säädetään, koskee soveltuvin osin myös matkustuskieltoa. Lain esitöissä (HE 88/2003 vp s. 45) todetaan tältä osin seuraavaa: ”Jos käräjäoikeus suostuisi luovuttamiseen, olisi luovutettava henkilö suoraan lain nojalla pidettävä säilössä, jollei tuomioistuin toisin määräisi. Käräjäoikeuden suostuessa luovuttamiseen olisi luovutettava siis säännönmukaisesti säilöön otettuna kunnes luovuttamispäätös pantaisiin täytäntöön. Näin olisi riippumatta siitä, olisiko luovutettava ollut luovuttamismenettelyn aikana säilöön otettuna vai ei. Käräjäoikeus voisi kuitenkin päätöksessään määrätä toisin eli, että luovutettava voisi olla vapaana. Jos käräjäoikeuden päätöksestä valitettaisiin korkeimpaan oikeuteen, korkein oikeus voisi muuttaa käräjäoikeuden säilöön ottamista koskevaa päätöstä.”

8. Lainkohdan esitöiden perusteella EU-luovuttamislain 33 §:n 2 momentin säännöstä on mahdollista tulkita siten, että jo suostuminen luovuttamispyyntöön merkitsee luovutettavan säilöönottamispäätöksen voimassa pitämistä tai jopa määräämistä säilössä pidettäväksi, vaikkei tätä koskevaa nimenomaista määräystä olisi sisällytetty luovuttamispäätökseen. Lainkohdan sanamuoto ei kuitenkaan ole tältä osin yksiselitteinen. Ottaen huomioon, mitä perustuslain 21 §:ssä säädetään henkilön oikeudesta saada perusteltu päätös osana oikeusturvan takeita ja mitä Euroopan neuvoston ihmisoikeussopimuksen 5 artiklan 2 kohdassa säädetään vapaudenriiston kohteeksi joutuneen oikeudesta viipymättä saada tieto vapaudenriiston perusteista, Korkein oikeus katsoo, ettei lainkohtaa ole perusteltua tulkita siten, että yksin luovuttamiseen suostumisella määrättäisiin samalla luovutettava myös pidettäväksi säilössä. Tällainen tulkinta palvelee myös täytäntöönpanoviranomaisten käytännön tarpeita.

9. Tässä tapauksessa A:ta ei ole luovuttamispyynnön johdosta päätetty ottaa säilöön eikä käräjäoikeus ole päätöksessään 14.10.2010 luovuttamispyyntöön suostuessaan nimenomaisesti lausunut A:n pitämisestä säilössä. Luovuttamispäätökseen on toisaalta sisältynyt määräys A:n passittamisesta vankilaan aikaisempien määräysten varaan, mikä on käytännössä merkinnyt sitä, ettei häntä ole määrätty säilöön otettavaksi. Käräjäoikeuden voidaan siten katsoa määränneen A:n säilössä pitämisestä EU-luovuttamislain 33 §:n 2 momentissa tarkoitetulla tavalla ”toisin”. Käräjäoikeuden päätökseen ei ole tältä osin haettu muutosta.

10. EU-luovuttamislain 49 §:n 1 momentista ilmenee, että tuomioistuin voi lykätä luovuttamispäätöksen täytäntöönpanoa muun muassa, jotta luovutettava henkilö, joka on tuomittu Suomessa muusta kuin kiinniottamista ja luovuttamista koskevan pyynnön perusteena olevasta teosta, voi suorittaa tuomitun rangaistuksen. Säännös perustuu puitepäätöksen 24 artiklaan. EU-luovuttamislaissa tai puitepäätöksessä ei ole erikseen määräyksiä luovutettavaksi määrätyn henkilön säilössä pitämisestä tällaisen tilanteen varalta. Kun otetaan huomioon puitepäätöksen tavoite luovuttamisen tehokkaasta toteutumisesta, sen edellä mainittua 17 artiklaa on perusteltua tulkita siten, että jäsenvaltion velvollisuus varmistaa tarvittavin kansallisin keinoin luovuttamisen täytäntöönpanon toteutuminen koskee myös aikaa, jolloin luovuttamispäätöksen täytäntöönpano on lykättynä.

11. EU-luovuttamislain 17 §:ssä säädetään pidättämiseen oikeutetun virkamiehen oikeudesta päättää luovutettavaksi pyydetyn ottamisesta säilöön ja toimista, joita syyttäjän tulee tehdä, jos hän päättää jatkaa säilössä pitämistä. Lain 18 §:ssä säädetään käräjäoikeuden menettelystä sen käsitellessä syyttäjältä saamaansa ilmoitusta säilöön ottamisesta. Pykälän 2 momentin mukaan tuomioistuimen on pysytettävä säilöön ottamista koskeva päätös voimassa, jos on syytä epäillä, että kiinniottamista ja luovuttamista koskevan pyynnön täytäntöönpano voi muuten vaarantua.

12. EU-luovuttamislain 17 ja 18 §:ää säädettäessä ei ole kiinnitetty huomiota tilanteeseen, jossa luovuttamispäätöksen täytäntöönpano lykkääntyy. Lain 17 §:ssä säädetään nimenomaisesti vain luovutettavaksi pyydetyn, ei luovutettavaksi määrätyn säilöön ottamisesta.

13. Niin kuin Euroopan yhteisöjen tuomioistuin on asiassa C-105/03, Pupino, tuomio 16.6.2005, kohta 43, lausunut, puitepäätösten osalta on voimassa vastaava yhdenmukaisen tulkinnan periaate kuin direktiivien osalta. Kansallisen tuomioistuimen on siten kansallista oikeutta soveltaessaan tulkittava sitä mahdollisimman pitkälle puitepäätöksen sanamuodon ja tarkoituksen mukaisesti, jotta sillä tavoiteltu tulos saavutettaisiin. Koska puitepäätöksen on edellä todetun mukaisesti katsottava velvoittavan jäsenvaltion turvaamaan luovuttamisen täytäntöönpano myös nyt käsillä olevassa EU-luovuttamislain 49 §:n mukaisessa luovuttamispäätöksen täytäntöönpanon lykkäämistilanteessa, Korkein oikeus katsoo, että lain 17 §:ää on perusteltua tulkita siten, että se soveltuu myös tilanteeseen, jossa säilössä pitämisestä tai matkustuskiellosta on luovuttamisen varmistamiseksi tarpeen määrätä vasta varsinaisen luovuttamispäätöksen antamisen jälkeen. Tähän tulkintaan päätyessään Korkein oikeus ottaa huomioon sen, että luovuttamisasiassa säilössä pitämisestä tai matkustuskiellosta annettu määräys merkitsee luovuttamisen täytäntöönpanon turvaavan pakkokeinon käyttöä, eikä määräyksellä ole sellaista oikeusvoimavaikutusta, etteikö säilössä pitämisestä asiaan vaikuttavien olosuhteiden muuttumisen vuoksi voitaisi määrätä toisin. Tätä tulkintaa tukee EU-luovuttamislain 19 §:ssä säilöön otetulle säädetty mahdollisuus kannella säilöön ottamisen voimassa pitämistä koskevasta päätöksestä samoin kuin lain 18 §:n säännös pakkokeinolain vangitsemisvaatimusta koskevien määräysten noudattamisesta soveltuvin osin.

14. Edellä todetun perusteella Korkein oikeus katsoo, että syyttäjällä on kerrotuissa olosuhteissa ollut EU-luovuttamislain 17 §:n nojalla oikeus tehdä päätös A:n säilöönottamisesta huolimatta siitä, että päätös suostua luovuttamispyyntöön on ollut jo lainvoimainen.

Säilöön ottamisen pitäminen voimassa

15. Edellä todetuin tavoin puitepäätöksen ja EU-luovuttamislain lähtökohtana on rikoksentekijän luovuttamisen tosiasiallisten edellytysten varmistaminen estämällä tarvittavin kansallisin toimenpitein asianomaisen henkilön pakeneminen. EU-luovuttamislain 33 §:n 2 momentissa lähtökohdaksi on asetettu luovutettavaksi määrätyn henkilön säilössä pitäminen. Lain 18 §:n 2 momentin mukaan riittävä edellytys säilöön ottamista koskevan päätöksen pitämiselle voimassa on epäily luovuttamisen täytäntöönpanon vaarantumisesta. Lain esitöiden mukaan matkustuskiellon käyttäminen olisi tarkoitettu poikkeukselliseksi toimenpiteeksi, sillä lähtökohtaisesti luovuttamisen varmistaminen edellyttäisi säilöön ottamista (HE 88/2003 vp s. 36). On kuitenkin huomattava, että puitepäätöksen tavoitteiden kannalta riittävää on varmistua luovuttamisen täytäntöönpanon edellytysten säilymisestä ja että EU-luovuttamislain 33 §:n 2 momentissa säädetään myös mahdollisuudesta olla määräämättä luovutettava henkilö säilössä pidettäväksi tai matkustuskieltoon. Myös lain 18 §:n 2 momentin esitöissä todetaan, että poikkeuksellisissa tilanteissa tuomioistuin voisi katsoa, että luovuttamispyynnön täytäntöönpanon turvaaminen ei edellyttäisi säilössäpidon voimassa pitämistä (HE 88/2003 vp s. 36).

16. Kun otetaan huomioon luovuttamismenettelyssä noudatettavat lyhyet määräajat ja se, että puitepäätöksen 26 artikla velvoittaa pidätysmääräyksen antaneen valtion vähentämään pidätysmääräyksen täytäntöönpanosta johtuvan säilöönottoajan vapausrangaistuksesta, luovuttamisen täytäntöönpanon turvaamisen lähtökohdaksi asetettua säilössä pitämistä ei yleensä voida pitää luovutettavaksi vaaditun henkilön kannalta kohtuuttomana.

17. EU-luovuttamislain 17 §:n 2 momentin mukaan säilössä pitämisestä on soveltuvin osin voimassa, mitä tutkintavankeudesta säädetään. Tutkintavankeuslain 1 luvun 1 §:n 2 momentin mukaan tutkintavankiin, joka samalla suorittaa vankeusrangaistusta, sovelletaan, mitä kyseisen lain 2 luvun 1 §:n 2 momentissa, 4 luvun 1 §:n 3 momentissa, 8 luvun 6 §:ssä sekä 9 luvun 9 §:ssä säädetään. Tällaiseen vankiin sovelletaan lisäksi, mitä pakkokeinolain 1 luvun 18 b §:ssä yhteydenpidon rajoittamisesta ja rikoslain 2 c luvun 5 §:ssä ehdonalaisen vapauttamisen määräytymisestä säädetään. Muutoin sanotussa momentissa tarkoitettuun tutkintavankiin sovelletaan, mitä vangista vankeuslaissa säädetään.

18. Edellä mainituista säännöksistä johtuu, ettei säilöönotettua vankeusrangaistuksen suorittajaa saa sijoittaa avolaitokseen eikä esimerkiksi päihdehuoltoa tarjoavaan ulkopuoliseen laitokseen. Hänelle ei voida myöntää lupaa valvomattomiin poistumisiin, siviilityöhön eikä myöskään valvottuun ulkopuoliseen toimintaan tai opintoihin.

19. EU-luovuttamislaissa ja sen taustalla olevassa puitepäätöksessä on asetettu tiukka velvollisuus huolehtia siitä, että luovuttamista koskeva ratkaisu kyetään panemaan täytäntöön. Korkein oikeus katsookin, että luovutettavaksi määrätty henkilö on luovuttamisen turvaamiseksi lähtökohtaisesti määrättävä pidettäväksi säilössä, jollei poikkeuksellisesti ole perusteita määrätä häntä matkustuskieltoon. Siinä tapauksessa, että luovutettavaksi määrätty ennen luovuttamistaan suorittaa Suomessa vankeusrangaistusta, on kuitenkin perusteltua arvioida, voiko vankeusrangaistuksen täytäntöönpano riittävästi turvata luovuttamisen vai onko luovutettava lisäksi määrättävä säilössä pidettäväksi. Vaikka säilössä pitämistä käytetäänkin luovuttamisen turvaamiseen, se sisältää kuitenkin sellaisen puuttumisen henkilön vapauteen, että tämänkin keinon käyttämisessä on soveltuvin osin otettava huomioon myös pakkokeinojen käyttämisessä sovellettavat keskeiset periaatteet, kuten suhteellisuusperiaate ja kohtuuttoman vangitsemisen kielto. Henkilön rikoksista sekä hänen henkilökohtaisista ominaisuuksistaan ja elämänolosuhteistaan saatavien tietojen perusteella on siten arvioitava vankeusvangin asemaan liittyvien oikeuksien merkitystä ensisijaisesti luovuttamisen täytäntöönpanon turvaamisen kannalta mutta myös silmällä pitäen sitä, voisivatko säilössä pitämisestä johtuvat rajoitukset rangaistuksen täytäntöönpanossa muodostua erityisesti rangaistuksen pituus huomioon ottaen suhteettomiksi tai pakkokeinolain 1 luvun 26 a §:ssä tarkoitetulla tavalla luovutettavalle kohtuuttomiksi. EU-luovuttamislain säännöksistä ja puitepäätöksestä kuitenkin seuraa, että säilössä pitäminen on syytä asettaa selväksi lähtökohdaksi myös silloin, kun luovutettavan suoritettavana on lyhyehkö vankeusrangaistus tai hänen suoritettavastaan rangaistuksesta on täytäntöönpanematta enää lyhyehkö aika.

20. Tässä tapauksessa käräjäoikeuden päätös pitää säilöön ottaminen voimassa on merkinnyt sitä, että A on menettänyt mahdollisuutensa suorittaa hänelle Suomessa määrättyä rangaistusta aiemmin laaditun rangaistusajan suunnitelman mukaisesti. Avolaitoksessa jo useamman kuukauden ollut A on siirretty takaisin suljettuun vankilaan ja häneltä on evätty mahdollisuus vankilomiin, joita hänelle oli ennen säilöönottamispäätöstä jo myönnetty. A:n odotettavissa oleva vankilassaoloaika päättyy aikaisintaan 5.6.2013 ja luovuttamismääräyksen täytäntöönpanon lykkäys tulee siten kestämään vielä lähes vuoden.

21. A on jo ollut sijoitettuna avolaitokseen ja saanut vankilasta poistumislupia. Hänellä olisi siten ollut halutessaan mahdollisuus pyrkiä välttämään luovuttamispäätöksen täytäntöönpanoa. Kuitenkin A on käyttäytymisellään osoittanut, ettei hänen säilössä pitämisensä ole luovuttamisen tosiasiallisten edellytysten turvaamiseksi tarpeellista. Korkein oikeus katsoo, että A:lle jo vankeusvangin asemasta aiheutuvat rajoitteet ovat riittäviä estämään hänen pakenemisensa. Ottaen huomioon luovuttamispäätöksen täytäntöönpanon verrattain pitkä lykkäysaika A:n säilössä pitämistä koko jäljellä olevan lykkäysajan voidaan perustellusti pitää hänen kannaltaan kohtuuttomana ja suhteettomana. Korkein oikeus toteaa, ettei tämä päätös kuitenkaan estä syyttäjää asiassa merkityksellisten olosuhteiden muuttuessa päättämästä toisin.

Päätöslauselma

Käräjäoikeuden päätös kumotaan A:n säilössä pitämistä koskevan määräyksen osalta.

Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Kari Kitunen, Liisa Mansikkamäki, Pertti Välimäki, Ilkka Rautio ja Ari Kantor. Esittelijä Heli Melander.